Asiakaslähtöisyys työlupa-asioissa

02.11.2018

Kauppakamarilehti 14.8.2018: - Palvelumuotoilun tavoitteena on löytää ja poistaa turhia, erityisesti yrityksiä ja työnantajia rasittavia vaiheita olemassa olevan lainsäädännön rajoissa, Lahtinen kertoo.

Uudenmaan TE-toimiston työlupayksikössä on tällä hetkellä seitsemän kuukauden käsittelyaika, mikä on täysin kestämätön tilanne yrityksille. Lupaprosessia on sujuvoitettava. 

Helpotusta Uudenmaan TE-toimiston työlupayksikköön on onneksi tulossa; yksikköön on tulossa kymmenen henkilötyövoiman lisäys.

- Se purkaa jonoja vasta viipeellä. Resurssilisäys ei kuitenkaan tuo helpotusta esimerkiksi eri lupaviranomaisten keskinäiseen yhteistyöhön, jossa on kehitettävää, sanoo projektijohtaja Markku Lahtinen.

Uudenmaan TE-toimiston johto on tarttunut haasteeseen nopeuttaa päätösprosessia. TE-toimisto käynnistää palvelumuotoiluprosessin, jossa työvoimahallinnon tekemän työntekijän oleskeluluvan osapäätöksen vaiheita avataan asiakkaiden, työnantajien ja luvanhakijoiden näkökulmasta.

- Palvelumuotoilun tavoitteena on löytää ja poistaa turhia, erityisesti yrityksiä ja työnantajia rasittavia vaiheita olemassa olevan lainsäädännön rajoissa, Lahtinen kertoo.

Palvelumuotoiluprosessiin osallistuu muutamilta avainaloilta yrityksiä, jotka rekrytoivat paljon ulkomaalaisia työntekijöitä Suomessa. Kauppakamari selvittää taustaksi, mitä ulkomaalaislaki velvoittaa lupaprosessissa tehtävän ja vertailee eri viranomaisten antamien ohjeiden yhdenmukaisuutta.

- Asiakaslähtöisyys on oleskelu- ja työlupa-asioissa keskeinen asia, joka vie kohti nopeampia käsittelyaikoja ja säästää niin viranomaisten kuin työnantajien resursseja sekä ennen kaikkea tuo kaivattuja osaajia työmarkkinoille, toteaa Lahtinen.